
SPL Rovaniemi ry on Saksanpaimenkoiraliitto ry:n alaosasto Rovaniemellä. Yhdistyksemme kokoaa yhteen saksanpaimenkoirista, koulutuksesta ja tavoitteellisesta koiraharrastuksesta kiinnostuneita harrastajia. Toimintamme tarkoituksena on edistää vastuullista saksanpaimenkoiraharrastusta, tarjota jäsenille mahdollisuuksia kouluttautua ja harjoitella sekä ylläpitää hyvähenkistä harrastusyhteisöä Rovaniemellä ja lähialueilla.
Järjestämme koulutuksia, harjoituksia, tapahtumia, talkoita ja muuta koiraharrastukseen liittyvää toimintaa. Toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen, yhteiseen tekemiseen ja siihen, että jokainen jäsen kantaa oman osansa yhdistyksen arjesta.
SPL Rovaniemi tarjoaa jäsenilleen mahdollisuuden harjoitella monipuolisesti eri lajeja ja kehittää koirakon osaamista tavoitteiden mukaan. Yhdistyksen toimintaan voi kuulua esimerkiksi:
Toimintaan voi tulla mukaan sekä aloitteleva että kokeneempi harrastaja. Tärkeintä on kiinnostus koiran kouluttamiseen, halu oppia ja valmius toimia vastuullisesti osana yhdistystä.
Haluamme, että SPL Rovaniemi on turvallinen, kannustava ja reilu harrastuspaikka sekä koirille että ihmisille.
Toiminnassamme korostuvat:
Jokainen jäsen vaikuttaa siihen, millainen harrastusympäristö meillä on. Siksi toivomme jäseniltä aktiivisuutta, asiallista käytöstä ja halua tehdä asioita yhdessä.
Yhdistyksen toiminta perustuu siihen, että jäsenet tekevät yhdessä. Talkoot, tapahtumat, koulutukset ja kentän ylläpito onnistuvat vain yhteisellä panoksella.
Kaikkien ei tarvitse osata kaikkea. Yhdistyksessä tarvitaan monenlaista tekemistä: kouluttamista, tapahtumien järjestämistä, kentän huoltoa, viestintää, talkootyötä, kahvinkeittoa, rakentamista, siivousta, kuvaamista ja uusien harrastajien auttamista.
Jokainen voi osallistua omien taitojensa ja mahdollisuuksiensa mukaan.
SPL Rovaniemen jäsenenä pääset mukaan yhdistyksen koulutuksiin, tapahtumiin ja yhteiseen harrastustoimintaan. Jäsenyys sopii sinulle, jos olet kiinnostunut saksanpaimenkoiraharrastuksesta, haluat kouluttaa koiraasi vastuullisesti ja olet valmis osallistumaan yhdistyksen toimintaan.
Hallituksen jäsenet:
Puheenjohtaja / Kenttävastaava: Marika Honkanen puh 045 660 8486 / mareeka80 (@) hotmail.com
Varapuheenjohtaja: Ville Väänänen / ville890 (@) gmail.com
Sihteeri: Päivi Haverinen puh 045 1112636 / paivi_haverinen (@) yahoo.se
Jäsensihteeri / rahastonhoitaja: Janna Kellokumpu puh 040 584 2940 / Janna.kellokumpu (@) gmail.com
Talkoopistevastaava: Henna Leppänen puh 040 574 9235 / hennaleppanen (@) hotmail.com
Varajäsenet:
Tiedotus/somevastaava: Sanni Harju-Nikula / harjunikula (@) gmail.com
Sari Karhula / sari.karhula1 (@) gmail.com
Lajivastaavat / yhteyshenkilöt
Suojelu: Maalimiesoppilas Jari Ruotsalainen puh 040 8373268
Tottelevaisuus: SPL-koulutusohjaaja Anne Savukoski puh 0400 942541 ja SPL-Koulutusohjaajaoppilas Janna Kellokumpu puh 040 5842940
Nosework: Jenni Niskala puh 045 1510415
Haku ja rallytoko: Eeva-Riitta Ylikärppä puh 050 5911337 ja Sari Karhula puh 044 5816433
Jälki: Kaisu Kainulainen puh 044 2192658
Yhteydenotot hallitukselle voi lähettää osoitteeseen: info@splrovaniemi.fi
SPL Rovaniemi ry:n päätöksenteko perustuu yhdistyksen sääntöihin. Yhdistyksellä on vuosittain sääntömääräiset kokoukset, joissa käsitellään esimerkiksi toimintaa, taloutta, jäsenmaksuja, toimintasuunnitelmaa ja hallituksen valintoja. Kokouskutsut ja muut tärkeät tiedotteet julkaistaan yhdistyksen viestintäkanavissa. Jäsenten kannattaa seurata verkkosivuja, kalenteria ja yhdistyksen muita tiedotuskanavia säännöllisesti.
1. Yhdistyksen nimi on SPL Rovaniemi ry ja sen kotipaikka on Rovaniemi. Se on Saksanpaimenkoiraliitto ry:n jäsen, sitä kutsutaan alaosastoksi. Saksanpaimenkoiraliitto ry:tä kutsutaan näissä säännöissä Liitoksi.
2. Alaosaston tarkoituksen on edistää Liiton sääntöjen 3§ asettamia tavoitteita, jotka ovat edistää rotumääritelmän mukaisen saksanpaimenkoiran jalostusta ja kasvatusta, tehdä rodun olemusta tunnetuksi sille ominaisten arvokkaiden ominaisuuksien turvaamiseksi sekä toimia saksanpaimenkoiraharrastajien yhdyssiteenä koko maassa sopusoinnussa muiden kenneljärjestöjen kanssa järjestämällä koulutustilaisuuksia, palveluskoirakokeita ja –kilpailuja, näyttelyitä sekä rotutietoutta ja kasvatustyötä edistäviä tiedotus- yms. tilaisuuksia.
3. Alaosasto liittyy kotipaikkansa kennelpiiriin sekä Suomen Kennelliitto – Finska Kennelklubben ry:n jäseneksi ja voi alaosaston kokouksen päätöksellä liittyä muiden järjestöjen jäseneksi.
4. Alaosaston varsinaisiksi jäseniksi voivat liittyä Saksanpaimenkoiraliitto ry:n jäseninä olevat luonnolliset henkilöt. Uudet jäsenet hyväksyy alaosaston johtokunta. Jäsen voi kuulua vain yhteen alaosastoon. Alaosaston jäsen ei voi olla henkilö, joka ei ole Saksanpaimenkoiraliitto ry:n jäsenenä oleva luonnollinen henkilö.
Alaosaston perhejäseniksi voivat liittyä Saksanpaimenkoiraliitto ry:n ja alaosastoon kuuluvan jäsenen perheen jäsen, joka on luonnollinen henkilö. Uuden perhejäsenen hyväksyy alaosaston johtokunta. Perhejäsen voi kuulua vain yhteen alaosastoon kerrallaan perhejäsenenä. Alaosaston perhejäsen ei voi olla henkilö, joka ei ole Saksanpaimenkoiraliitto ry:n jäsenenä oleva luonnollinen henkilö.
Johtokunta voi kutsua yhdistyksen kunniajäseneksi henkilöitä, joille tahdotaan osoittaa erityistä kunnioitusta tai kiitollisuutta. Kunniajäsenillä on äänioikeutta lukuun ottamatta samat oikeudet kuin varsinaisilla jäsenillä, mutta he ovat vapaat jäsenmaksusta. Jos kunniajäsen kuuluu Liittoon, on hänellä oikeus edustaa alaosasoa.
Alaosaston muita jäseniä ovat kannatusjäsenet. Alaosaston johtokunta voi hyväksyä kannatusjäseniksi luonnollisia henkilöitä tai oikeustoimikelpoisia yhteisöjä. Kannatusjäsenillä ei ole äänioikeutta eikä oikeutta edustaa alaosastoa.
5. Alaosaston jäsenten on vuosittain maksettava jäsenmaksu, jonka suuruuden päättää alaosaston syyskokous.
6. Alaosaston johdosta ja hallinnosta vastaa johtokunta, johon kuuluu kahdeksi vuodeksi valittu puheenjohtaja, neljä kahdeksi vuodeksi valittua varsinaista jäsentä ja kaksi vuodeksi valittua varajäsentä.
Puheenjohtajan ja johtokunnan jäsenten on oltava alaosaston varsinaisia jäseniä. Puheenjohtajan ja jäsenet valitsee alaosaston syykokous.
Alaosaston johtokunta valitsee keskuudestaan alaosaston varapuheenjohtajan. Alaosaston johtokunta valitsee keskuudestaan tai ulkopuoleltaan alaosastolle sihteerin ja rahastonhoitajan. Alaosaston johtokunta voi harkintansa mukaan perustaa avukseen tarvittavia toimikuntia.
Johtokunnan jäsenistä on vuosittain erovuorossa kaksi johtokunnan jäsentä, ensimmäisenä vuonna arvan perusteella ja sen jälkeen kukin vuorollaan.
7. Alaosaston nimen kirjoittavat puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja sihteeri, kaksi yhdessä.
8. Johtokunta on päätösvaltainen, kun läsnä on puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja vähintään kolme jäsentä.
9. Alaosaston tilikausi on kalenterivuosi. Alaosaston varsinaiset kokoukset pidetään vuosittain, kevätkokous helmikuun ja syyskokous lokakuun aikana. Alaosaston kokouksissa kullakin varsinaisella jäsenellä on yksi ääni. Alaosaston kokouksissa ei voi äänestää valtakirjalla.
Alaosaston kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja ääntenlaskijat
todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
esitetään kokouksen työjärjestys hyväksyttäväksi
esitetään johtokunnan laatima vuosikertomus, varainhoitokertomus jatoiminnantarkastajienlausunto edelliseltä tilikaudelta
päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä tilivelvolliselle
käsitellään muut esityslistalla olevat asiat
Alaosaston syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
kolme ensimmäistä kohtaa kuten kevätkokouksessa
valitaan johtokunnan puheenjohtaja, jota kutsutaan myös alaosaston puheenjohtajaksi
valitaan johtokunnan jäsenet erovuoroisten tilalle
päätetään alaosaston jäsenmaksuista
esitetään hyväksyttäväksi toimintasuunnitelma ja talousarvio tulevalle toimintavuodelle
valitaan kaksi toiminnantarkastajaa ja heidän varamiehensä
valitaan seuraavaksi vuodeksi Liiton edustajainkokouksiin alaosaston edustajat, joiden määrä määräytyy alaosaston edellisen vuoden vaihteen jäsenluvun perusteella seuraavasti:
1 – 100 jäsentä: kaksi edustajaa
101 – 200 jäsentä: kolme edusajaa
201 tai enemmän: neljä edustajaa
sekä yksi varaedustaja; edustajien on oltava alaosaston varsinaisia jäseniä
käsitellään muut esityslistassa olevat asiat
Jäsenen, joka haluaa asian alaosaston varsinaisen kokouksen käsiteltäväksi, on esitettävä se kirjallisesti johtokunnalle kevätkokouksen esityslistalle 31.12. ja syyskokouksen 31.8. mennessä.
10. Kutsu alaosaston kokouksiin julkaistaan viimeistään kaksi viikkoa ennen kokousta joko Liiton julkaisussa tai paikallisessa sanomalehdessä tai kiertokirjeellä kullekin jäsenelle.
11. Jäsenen erottamisesta päättää alaosaston johtokunta. Jäsenen, joka on erotettu Saksanpaimenkoiraliitto ry:stä, on erottava myös alaosaston jäsenyydestä tai johtokunta erottaa jäsenen. Mikäli alaosaston johtokunta katsoo aiheelliseksi jonkun alaosaston jäsenen erottamisen Yhdistyslain 14§:n perusteella, on siitä tehtävä perusteltu salonteko Saksanpaimenkoiraliitto ry:n hallitukselle. Jäsen, joka ei ole sovittuun määräaikaan mennessä maksanut jäsenmaksua, katsotaan eronneeksi yhdistyksestä. Johtokunta voi hyväksyä hänet uudelleen jäseneksi; tällöin hänen on maksettava säännöissä määrätyt jäsenmaksut.
12. Alaosaston tulee toimittaa Liiton hallitukselle sen kulloinkin pyytämät tiedot toiminnastaan.
13. Ylimääräinen kokous pidetään, kun alaosaston kokous niin päättää, alaosaston johtokunta katsoo siihen olevan aihetta tai kun 1/10 äänioikeutetuista jäsenistä sitä johtokunnalta kirjallisesti pyytää erityiseesti ilmoitettu asiaa varten.
14. Alaosaston säännöille, ennen niiden merkitsemistä Yhdistysrekisteriin, ja alaosaston sääntömuutoksille, ennen niiden merkitsemistä Yhdistysrekisteriin, on oltava Saksanpaimenkoiraliitto ry:n hallituksen suostumus.
15. Alaosasto voi harjoittaa ravitsemisliiketoimintaa järjestämissään tilaisuuksissa.
16. Alaosaston purkautuessa sen omaisuus ja varat siirtyvät Saksanpaimenkoiraliitto ry:lle.
17. Muutoin noudatetaan Yhdistyslain määräyksiä.